AAARGH

Miksi ottaa esille juutalaiskysymystä? Koska se on meilläkin olemassa Ja koska sen tunkeutuminen Ainerikan elämään on edistävä sen ratkaisua eikä sen turmiollisten seuraamusten jatkuniista, kuten inuissa maissa on käynyt.
Juutalaiskysymys on ollut olemassa Yhdysvalloissa jo kauan. Juutalaiset itse ovat sen tienneet, vaikkeivät amerikkalaiset. Joskus on se täällä kärjistynytkin tavalla, joka ennusti arvauttavaa ratkaisua. Monet merkit viittaavat siihen, että se on joutumassa kriisikohtaan.

Euroopan unionin virallinen lehti

PuheTeheranissa "Review of the Holocaust: Global Vision" -konferenssissa, 12. joulukuuta 2006
"Won't need no shadow man Runnin' the government Won't need no stinkin' war. We live in the garden of Eden, yeah, Don't know why we wanna tear the whole thing down And we've got to get ourselves Back to the garden"
Neil Young, After The Garden, Living With War, 2006*

Salamalekum!

Kun elimme Itä-Saksassa, missä oli vain hyvin rajoitetusti mielipiteenvapautta saatoimme silti kuulla itäsaksalaisten kriittisiä ääniä läntisen median kautta. Näillä äänillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta tulla kuulluiksi. Sallikaa minun kertoa yhdestä näistä äänistä, laulajasta jonka lauluja kuuntelimme hyvin hartaasti läntisiltä radiokanavilta. Sittemmin tämä laulaja vaihtoi puolta radikaaliin oikeistoon, ja tukenut siitä alkaen kaikenlaisia sotia joita niinsanottu länsi on käynyt, kuten myös Keski-Idän rasistisia hallituksia jollaiset pysyvät pystyssä vain terrorilla ja vieraalla tuella.
Toinen kriittinen ääni, filosofi Rudolf Bahro, joka hahmotti vaihtoehtoa typerälle kommunistiselle hallinnolle lännessä julkaistuissa kirjoissaan, lähetettiin vankilaan moniksi vuosiksi. Kun hän lopulta pääsi vapaaksi ja hänen sallittiin muuttaa maasta länteen, hän jatkoi kriittisenä ja itsenäisenä sieluna olemistaan. Eikä kulunut kauaakaan kun häntä arvosteltiin "äärioikeistolaisuudesta".
Itäsaksalaiset eivät olleet yksimielisiä siitä, oliko asianmukaista tuoda kotimaisia ongelmia esiin lännen median kautta, mutta mielipiteenvapaudesta todella kiinnostuneet käyttivät joka tapauksessa niitä kanavia jotka olivat käytettävissä. Itä-Saksan oppositiolle mielipiteenvapaus oli asioista tärkein.
Tuhannet Itä-Saksan toisinajattelijat pakenivat länteen. Heille ei yksinkertaisesti ollut mahdollista elää vallassaolevien typeryksien valvonnassa. Heidän oli saatava puhua ja hengittää vapaasti, ja nauttia maailman monipuolisuudesta.
Tämäkään ei riittänyt, sillä tänään olen täällä ja yritän tulla kuulluksi kotimaani ulkopuolella. Vieraasta maasta käsin toivon voivani vaikuttaa kotimaahani, joka on paljastanut olevansa vapaa ja demokraattinen vain näennäisesti. Kyllä, läntinen mielipiteenvapaus on todistanut itse olevansa illuusio. Myös lännessä monet ihmiset istuvat vankiloissa siksi että ajattelevat eritavalla kuin vallanpitäjät haluavat.
Tämä näyttää minun silmiini siltä, että mielipiteenvapaus hyppii ikäänkuin saarelta saarelle. Todellisuudessa se on aina pakenemassa, mutta oikeastaan sitä ei ole lainkaan olemassa. Tullakseni kuulluksi käytän tätä konferenssia, missä historiallisista tapahtumista voidaan keskustella, tai jossa voidaan kysyä olivatko nämä menneisyyden tapahtumat juuri niinkuin eräät ihmiset väittävät.
Nämä ihmiset lähettävät oikeusistuimiin ja vankiloihin ne jotka kyseenalaistavat heidän väitteensä.
Olen enemmän historiantutkija kuin humanisti. Olen taiteilija ja julkaisija. Kaikkein eniten olen ilmaisunvapauden puolestapuhuja. Puolustan vapautta sanoa ääneen mitä ajattelee joutumatta vainotuksi, häirityksi tai vangituksi kaikille ihmisille Saksassa ja maailmassa.
Tälläisenä minä näen lännen, kotini. Länsi on avoin tila jossa ihmiset puhuvat vapaasti kaikesta. Länsi on avoin kaikelle vapaalle keskustelulle, "res publica", tasavalta. Mutta tämä ei ole totta tämänpäivän Saksassa.
En haluaisi luopua vapaan ilmaisun periaatteesta, johon läntinen elämäntapa pohjautuu. Tämä on liian kaunis asia jätettäväksi hallitsevien rikollisten käsiin.
Mielipiteenvapauden surkea tila Saksassa liittyy läheisesti konferenssimme aiheeseen: Ihmisiä on vangittu ja kohdeltu vaarallisina rikollisina, koska he ovat esittäneet näkemyksiä historiasta. Tällä hetkellä tutkija Germar Rudolf on raahattu oikeussaliin, ja tämä -ei konferenssimme aihe- saa minut ryhtymään vapaus-aktivistiksi.
Tämänpäivän Saksassa ihmisiä voidaan syyttää ja tuomita toista maailmansotaa koskevien opinkappaleiden kyseenalaistamisesta. Sillä ei ole merkitystä, millä syillä tämä rikollinen mielipiteiden esittämisen kriminalisointi perustellaan, henkilö nimeltään Germar Rudolf on tällähetkellä saksalaisessa vankilassa.

On asianmukaista, että sotaan osallisilla ja heidän perillisillään on omat näkemyksensä asiasta. Sota on niin julmaa ja sen tuottamat kärsimykset niin suuria, ettei kumpikaan puoli ymmärrä tai yritä ymmärtää toista osapuolta.
Se ei ole asianmukaista ja loukkaa inhimillistä arvokkuutta, jos yksi taho käyttää valtaa toisen mielipidettä vastaan. kuten juristi Alain Jakubowicz teki tutkija Bruno Gollnischille 7. marraskuuta 2006 oikeudessa Lyonissa.
Kaikista niistä sanoinkuvaamattomista kauheuksista huolimatta, joihin toisen maailmansodan kaikki osapuolet sekaantuivat sodan aikana ja sitä seuranneina vuosina, uskoin että tämänpäivän teoilla, jotka loukkaavat ihmisten arvokkuutta ja oikeamielisyyttä, on vain vähän tekemistä menneisyyden kärsimysten kanssa. Minulle on sittemmin jäänyt vaikutelma, että kansoilla on pidempi muisti.
En saanut tätä vaikutelmaa yksin raporteista veteraanien tapaamisista ja vanhojen taistelijoiden heinovaraisen ystävyyden kautta. Tämä vaikutelma jäi kaikilta elämän alueilta. Useimmilla ihmisillä useimmista kansakunnista on tuskallisia muistoja sodasta, ja tämä painolasti on osittain peritty sotaan osallistuneilta sukupolvilta.
Kaikki tämä johtaa ihmiset vain yhteen lopputulokseen: Ei koskaan enää sotaa! Ajattelen kaikkia kunniallisia, oikeudenmukaisia ja rauhaarakastavia ihmisiä kaikissa kansakunnissa. He eivät koskaan halua sotaa.

On kahdenlaista historiaa: Ensin, todellisia muistoja ja muistijälkiä jotka usein ovat sanattomia muodostuen nähdyistä asioista ja koetuista tunteista.
Toiseksi, on valtioiden ja vallassaolijoiden hyväksymä historia, jonka kuulemmne oppituoleista ja joka selitetetään meille monin suurin sanoin.
Me kuulemme suuria sanoja, jotka opettavat meille menneisyyttä, mutta nämä sanat ovat usein tyhjiä ja vailla kosketusta todelliseen elämään ja ihmisten omiin kokemuksiin. Ihmiset kuitenkin oppivat ne, ja miksi eivät? He luottavat yhä vallanpitäjiin enemmän kuin itseensä. Julistettu historia -mitä tahansa se sisältääkin- on aivan eri asia kuin historiasta oppiminen. Se palvelee vain valtarakenteen pysyvyyttä.
Silloinkin kun valtiopropaganda kasaa pääsyyllisyyttä sodasta saksalaisille, se on kykenemätön läpäisemään täydellisesti ihmisten todellista elämää. Huolimatta maailmanlaajuisesta indoktrinaatiosta saksalaiset ovat kunnioitettuja ja jopa suosittuja tavallisten ihmisten keskuudessa. Tästä syystä on sitäkin skandaalimaisempaa, kun saksalaiset antavat käyttää itseään sotiin osallistujina, kuten nyt tehdään. Nämä saksalaiset hävittävät meidän hyvän maineemme ja keräävät meille vihollisia, vaikka me todellisuudessa haluamme rauhaa ja ystävällisiä suhteita muihin kansoihin.
Miksi nykyinen Saksan hallitus jatkaa vihollisten hankkimista kansalaisilleen? Sehän toimii vihamielisten tahojen häväksi? Saksan hallitus huolehtii rikkaiden amerikkalaisten eduista. He ovat miehittäneet Afganistanin ja aikovat käyttää sitä tukikohtana jatkaakseen valloituksiaan Aasiassa, mikä tekee heistä entistä rikkaampia.
Siis sellaisten ihmisten intressien puolesta, jotka uskovat että he voivat pakkolunastaa kokonaisen maan ja karkoittaa sen asukkaat, ja nyt joutuvat puolustamaan itseään ryöstettyjen ja karkoitettujen vastarinnalta. Tästä syystä sotalaivamme, jotka kantavat ylpeiden saksalaisten seutujen ja heimojen nimiä partioivat Lähi-Idän rannikoilla! Ja tätä operaatiota tuetaan propagandalla, joka toistaa "demokratiaa" ja "länsimaisia arvoja". Samalla tavalla kuin mantra "virallisesta historiasta" joka palvelee tarkoitustaan , nimittäin että me "oppisimme" siitä, hallitusmuotojen väkivaltainen maahantuonti haluttomille ihmisille Lähi-Idässä oikeutetaan skandaalimaisilla valheilla. Kansallisen itsetietoisuuden käsite on täysin kadonnut yhdenmukaistetusta mediasta.
Ne jotka teeskentelevät kunnioittavansa läntistä ideaa ilmaisunvapaudesta opettavat nyt koko maailmaa, samalla kun kontrolloivat muita kansakuntia taloudellisesti ja sotilaallisella voimalla: Kansakuntia, joiden väitetään hallitsevan itseään. On itsestäänselvää, että kaikki puhe demokratiasta ja historiasta mistä meidän oletetaan "oppivan", on täydellistä valhetta. Sodanlietsojat selittävät meille lakkaamatta "ihmisyydestä"? Kuka johtaa valloitusretkiä ja selittää meille samaan aikaan "rauhasta", johon pakotetaan sotilaallisin keinoin? Ovatko saksalaiset lapset, joille alituiseen selitetään kuinka heidän tulee "oppia historiasta", tämän valheen ja aggression takana? Nämä lapset jotka ovat saaneet niskaansa litanioita sydämetöntä mekaanista propagandaa, joka häpeällisesti käyttää sanoja "demokratia" ja "ihmisoikeudet" mutta pyrkii sotaan?
Saksalaiset ovat rehellisiä sanoessaan, ettei sota enää koskaan tule Saksan maaperältä, eivätkä saksalaiset sotilaat marssi muihin maihin. Saksalaiset ovat saaneet tarpeeksi sotaa. He eivät tarvitse propagandaa ja "historian oppitunteja", elämänkokemus riittää.
Nyt on selvinnyt, miksi tämä permanentoidun historian ylijäämävarasto on toimitettu kouluihin ja mediaan vuosien ajan: Jotta saksalaiset olisivat toisen maailmansodan voittajien käytössä heidän tulevia sotiaan varten.
Vähän aikaa sitten saksalaiset yllättyivät, kun Israel -kaikista maista juuri he- nimenomaan toivoi saksalaisten sotilaiden sekaantuvan Lähi-Idän kriisiin, ja kuinka nopeasti oltiin valmiita olemaan israelin puolesta asein ja joukoin. Nyt nämä saksalaiset sotilaat eivät vain riskeeraa henkeään vieraiden intressien puolesta, vaan ovat tukemassa äärimmäistä epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta. Saksalaisesta sotilaasta on tulossa karkoitettujen palestiinalaisten vihollinen, kun hän tukee apartheidin kaltaista systeemiä, joka erottelee rodullisin perustein israelilaiset ja hyökkäyksen kohteeksi joutuneen väestön toisistaan tehden kaiken sovinnon mahdottomaksi.

Meillä on edelleenkin hyvä maine tällä alueella, mutta saksalaisten osallistuminen ihmisoikeuksien loukkauksiin millään tavalla tuhoaa sen. Saksalaiset sotilaat saattavat myös kuolla vieraiden etujen vuoksi. Vaadimme siksi saksalaisten sotilaiden välitöntä kotiuttamista Lähi-Idän kriisialueelta. Kansojen rauhanomaista rinnakkaiseloa ei saa tuhota!

Olen iloinen siitä, että tämän konferenssin koollekitsujat ovat valinneet juuri tämän päivämäärän: Kansainvälisen ihmisoikeuksien päivän. Ihmisoikeustilanne on juuri nyt huonontunut lännessä. Ihmisiä on julistettu "vihanlietsojiksi" ja heihin kohdistetaan oikeustoimia "anti-terror"-lakien kautta. Me tiedämme, mitä "vihanlietsoja" -leima on merkinnyt historiankäsityksen kyseenalaistajille (revisionist).
Heitä ei ole vain alistettu oikeusprosesseihin, vaan pian he katoavat vankityrmiin ilman laillisia käsittelyjä. Pysäyttääksemme tämän vahingollisen kehityksen, me tarvitsemme taisteluhenkeä ja paluuta länsimaisiin arvoihin.
Kuinka kauas olemme etääntyneet läntisesta sananvapauden perinteestä, osoittaa "Perustuslain-suojeluviraston" (salainen palvelu) toiminta v.1997 Sleipnir-lehteä vastaan. Perusteluna tiedustelupalvelun toimenpiteille Sleipniria vastaan esitettiin "lehden merkitys avoimen keskustelun mahdollistamisessa". Salainen virasto arvosteli siis julkaisijaa "keskustelun sallimisesta".
Berliiniläinen oikeusistuin määräsi v.2000 rangaistuksen Sleipnirin toimittajalle "tietyistä sanavalinnoista" lehdessään. Tämän takia toimittajan koti ja toimisto tutkittiin ja tietokone takavarikoitiin, eikä sitä ole vielä kymmenen vuodenkaan jälkeen palautettu. Me olemme todella kokeneet länsimaisen avoimmuuden, objektiivisuuden ja rohkaisun avoimeen keskusteluun luokittelun rikokseksi. Minusta tuntuu siltä, että poliisi ja viranomaiset pelkäävät jotakin?

Ehkäiskäämme yhdessä pahat tulevaisuudennäkymät antamalla jokaisen pitää oma totuutensa, olemalla sanelematta "totuutta" kenellekään. "Tietyt sananvalinnat" ja "rohkaisu avoimeen keskusteluun" eivät vain saa olla vapaita rangaistavuudesta, vaan niiden täytyy jälleen olla tunnuksiamme. Sillä ei ole merkitystä, missä yhteydessä. Olkoon juutalainen tai eskimo, jokaisen täytyy olla kelvollinen tekemään mitä haluaa "res publica". Sen ei pidä olla syyttäjän tai tuomarin asia.
Historiaa koskevat kiistat eivät kuule rikosoikeuteen, eivätkä Saksassa syytettynä olevien revisionistien argumentit kuulu oikeusistuimissa arvosteltaviksi. Tälläiset prosessit vahingoittavat vapauttamme äärettömän paljon. Saakoot revisionistit ja heidän asianajajansa käyttää perustuslakia ja sen periaatteita puolustuksessaan ja tukeutua perusoikeuksien sitovuuteen, ja sitten keskustella vapaasti lainsuojasta, ja noudattakoot tuomarit ja syyttäjät lakia eivätkä pelkojaan.
Suuret kiitokset teille!
Peace!

mmmmmmmmmmmmmmmmm

Robert Faurisson

Robert Faurisson (s. 25. tammikuuta 1929) on ranskalainen historiantutkija, joka on tullut kansainvälisesti tunnetuksi holokaustin kieltämisellään ja kyseenalaistamalla kaasukammioiden olemassaolon Natsi-Saksassa. Hän on perustellut yleisen historiankuvan kanssa ristiriidassa olevia näkemyksiään lukuisissa kirjoissa ja artikkeleissa usean vuosikymmenen ajan.
Faurisson syntyi Sheppertonissa, Englannissa, ranskalaiselle isälle ja skotlantilaiselle äidille. Opiskeltuaan Pariisin yliopistossa hän opetti vuosina 1974­1979 kirjallisuutta Lyonin yliopistossa.
Faurisson teki oman teoriansa holokaustin sepitteellisyydestä suurelle yleisölle tutuksi 1970-luvun lopussa. Hänen julkaisunsa herättivät huomattavaa kiistaa, ja Faurisson joutui jopa pahoinpidellyksi; vuonna 1989 hän sai vakavia vammoja, mutta kuntoutui leikkaushoidolla.[1]
Vuonna 1991 Faurisson julkaisi yhteistyössä Siegfried Verbeken kanssa hollanninkielisen teoksen Het "Dagboek" van Anne Frank ­ een kritische benadering, jossa hän julistaa Anne Frankin päiväkirjan väärennökseksi.
Faurisson on joutunut useasti ongelmiin oikeuden kanssa varsinkin sen jälkeen, kun holokaustin kieltämisen kriminalisoiva Gayssot'n laki astui voimaan Ranskassa vuonna 1990.

Wikipedia (Aug. 2009)

mmmmmmmmmmmmmmmmmmm

Holokaustin kiistäminen

Holokaustin kiistäminen on nimitys väitteille, joiden mukaan juutalaisten kansanmurhaa, jota myöhemmin on alettu kutsua holokaustiksi, ei toisen maailmansodan aikana tapahtunut vallitsevan historiakäsityksen mukaisella tavalla. Selitysjärjestelmän kannattajat käyttävät usein termiä revisionismi.
Holokaustin kiistäviä keskeisimpiä väitteitä ovat, ettei natsihallinnolla ollut erityisesti juutalaisväestöön kohdistettua tuhoamispolitiikaa, etteivät natsit tuhonneet järjestelmällisesti viidestä seitsemään miljoonaa juutalaista, ja ettei kansanmurhaa toteutettu tarkoitusta varten rakennetuilla tuhoamisleireillä ja kehitetyllä välineistöllä.
Usein revisionistisiin näkemyksiin sisältyy myös väitteitä, että holokausti ja sen ympärille kehittynyt kohu on juutalaisten salaliiton aikaansaannosta, ja että sillä pyritään parantamaan juutalaisten asemaa muiden ihmisten silmissä. Tästä syystä holokaustin kiistäminen katsotaan usein juutalaisvastaiseksi salaliittoteoriaksi. Holokaustin kiistävien tutkimusmenetelmiä on usein arvosteltu tarkoitushakuisuudesta ja piittaamattomuudesta historiallista todistusaineistoa kohtaan (ks. näennäishistoria).

Holokaustin kieltävien tai sitä vähättelevien väitteitä:
· kansallissosialisteilla ei ollut konkreettista suunnitelmaa juutalaisten ja romanien tuhoamista varten. Juutalaiset oli tarkoitus siirtää pois Saksan hallitsemilta alueilta. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului juutalaisten siirtäminen Madagaskarille tai Siperiaan.
· Kansallissosialistit ja heidän liittolaisensa eivät surmanneet viittä miljoonaa juutalaista.[1] Juutalaisten väitetään kuolleen leireillä pääasiassa sairauksiin sekä nälkiintymiseen. Joskus heitä myös teloitettiin ampumalla ja hirttämällä.[2] Tuhojen selittäminen merkittävästi vähäisemmäksi katsotaan myös holokaustin kiistämiseksi. Holokaustin kiistäjien mukaan juutalaisia kuoli 300 000­2 000 000.
· Väitetysti massamurhaamiseen tarkoitettua välineistöä kuten kaasukammioita ei käytetty juutalaisten tappamiseen keskitysleireillä vaan vaatteiden puhdistamiseen luteista. Krematorioiden tarkoituksena oli taas hävittää sairauksiin kuolleiden ruumiita tautien leviämisen ehkäisemiseksi.
· Ei ole löydetty riittävää määrää haudattuja ihmisten ruumiita, hampaita tai muita luunpalasia. [3] [4] [5]
· Väitettyjen miljoonien ihmisruumiiden hävitys polttamalla olisi ollut teknisesti mahdoton tehtävä vaaditussa ajassa ja olosuhteissa. [6]
· Tuhkaus olisi tehokkaimmallakin tavalla kuluttanut vähintään 14 kg koksia ihmisruumista kohden. Polttoaineen kokonaiskulutus olisi käynyt liian kalliiksi polttoainepulasta kärsineelle Saksan sotataloudelle. [7]
· Juutalaisten lukumäärät maailmassa ennen ja jälkeen toisen maailmansodan eivät sovi yhteen holokaustissa kuolleiden lukumäärän kanssa. [8]
Edellä mainittujen asioiden lisäksi holokaustin kiistämiseen liittyy usein näkemys, jonka mukaan nykyisin vallitseva käsitys tapahtumien kulusta on seurausta juutalaisten salaliitosta, jonka tarkoituksena on edistää siionismin asiaa maailmassa. Tämän vuoksi holokaustin kiistämisen katsotaan olevan juutalaisvastaista.

[muokkaa]
Suhtautuminen holokaustin kieltäjiin
Holokaustin kiistäminen on useissa Euroopan maissa laitonta. Erityisen herkästi se tuomitaan rikoksena Itävallassa ja Saksassa, joissa asialla koetaan edelleen olevan poliittista merkitystä.
Miltei kaikki historiantutkijat vastustavat holokaustin kiistävää näkemystä. Sen on nähty "perustuvan hyväksyttyjen historiantutkimuksen standardien sijasta vihaan"[9] ja olevan "pseudotiedettä, joka hylkää koko historiallisen todistusaineiston luoman perustan" [10].
Vaikka muutamilla holokaustin kiistäjillä on historioitsijan koulutus, useiden eturivin kiistäjien on todistettu tarkoituksella vääristelleen historiallisia dokumenttejalähde? (esim. David Irving) tai tahallaan esittäneen historiallista dataa väärässä valossalähde? (esim. Ernst Zündel). Holokaustin kiistäjien menetelmät (tutkimusaineiston vääristely, väärinkäyttö ja huomiotta jättäminen) historian tutkimuksessaan on tuomittu laajalti.

[muokkaa]
Holokaustin kiistäminen muslimimaailmassa
Holokaustin kiistäminen on yleistä muslimimaailmassa, vaikka se onkin suhteellisen uusi ilmiö. Juutalaisvastaisia näkemyksiä on luonut varsinkin juutalaisen Israelin valtion ja palestiinalaisten välinen vuosia jatkunut väkivaltainen konflikti. Holokausti väitetään keksityn tekosyyksi Israelin valtion perustamiselle ja sitä väitetään edelleen käytettävän Israelin politiikan tukemiseen. Toisaalta monet muslimit ajattelevat, että vaikka holokausti olisikin oikeasti tapahtunut, se ei silti olisi oikeuttanut juutalaisia perustamaan valtiota palestiinalaisten maille ja ottamaan haltuunsa Jerusalemia, yhtä islamin pyhimmistä kaupungeista. Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad on antanut lausuntoja, joissa hän edustaa kumpaakin näistä näkökannoista. Ahmadinejadin lausunnot ovat herättäneet suurta närkästystä länsimaissa.
Fatah-järjestön johtaja Mahmud Abbas sanoo sionistien tavoitteena olevan pitää yllä käsitystä kuudesta miljoonasta holokaustin juutalaisuhrista, jotta he voisivat saada solidaarisuutta ja yleisen mielipiteen puolelleen tukemaan sionistisia tavoitteita. Hänen mukaansa "monet tutkijat" ovat päätyneet tuloksiin, että vain joitakin satoja tuhansia juutalaisia kuoli. [11] Eräässä haastattelussa hän on kuitenkin kieltänyt ehdottomasti olevansa holokaustin kieltäjä, koska hän kuitenkin tunnustaa vähintään satojen tuhansien kuolleen. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ota kantaa siihen, kuoliko satoja tuhansia vai miljoonia juutalaisia. [12][13] Toisaalta monet Hamas-järjestössä kieltävät holokaustin kokonaan. [14]
Viime aikoina Lähi-idän muslimimaiden eräät poliittiset johtajat, kuten Syyrian, Iranin hallituksen jäsenet kuten myös palestiinalaisen Hamas-järjestön jäsenet ovat julkaisseet holokaustin kiistäviä lausuntoja. [15] Holokaustin kiistämistä ovat jatkuvasti tukeneet useat arabijohtajat useiden tiedotusvälineiden kautta Lähi-idässä.[16] 2002 Arabiliitto järjesti holokaustin kiistämiseen keskittyneen symposiumin Abu Dhabissa, Arabiemiraateissa. [17]

[muokkaa]
Holokaustin kiistäminen ja rikoslaki
Holokaustin kiistäminen on suoraan tai epäsuorasti kielletty kolmessatoista itsenäisessä valtiossa: Belgiassa, Israelissa, Itävallassa, Liechtensteinissa, Luxemburgissa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa, Romaniassa, Saksassa, Sveitsissä ja T?ekissä. Slovakiassa se oli kiellettyä vuosina 2001­2005. Myös Espanja dekriminalisoi holokaustin kiistämisen lokakuussa 2007. Alankomaat, Ruotsi, Tanska, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat hylänneet ehdotukset holokaustin kiistämisen kieltävistä laeista.
Monissa maissa lait koskevat laajemmassa mittakaavassa julkista herjausta tai kansanryhmää vastaan kiihottamista, kuten Kanadassa ja Britanniassa. Euroopan komission tietoverkkorikoksia koskevan sopimuksen lisäpöytäkirjassa vuodelta 2003 kielletään kansanmurhan tai rikosten ihmisyyttä vastaan kiistäminen, törkeä vähättely, hyväksyntä tai puolustelu automaattista tietojenkäsittelyä apuna käyttäen.
Monet holokaustin kiistäjät puolustelevat toimintaansa sananvapaudella ja katsovat holokaustin kieltämisen kieltävien lakien rajoittavan sitä. Euroopan komissio, ihmisoikeustuomioistuin ja YK:n ihmisoikeuskomitea ovat torjuneet argumentit, joiden mukaan holokaustin kiistämisen kieltäminen lailla on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja kansainvälisen ihmisoikeuksien julistuksen kanssa.

[muokkaa]
Holokaustin kiistäjien kirjoituksia
· Arthur R. Butz: The Hoax of the Twentieth Century: The Case Against the Presumed Extermination of European Jewry, Newport Beach: Institute for Historical Review, 1994 ISBN 0-9679856-9-2
· Robert Faurisson: My Life As a Revisionist, The Journal of Historical Review, volume 9 no. 1 (Spring 1989), s. 5.
· Ernst Gauss (Toim.): Dissecting the Holocaust: The Growing Critique of 'Truth' and 'Memory', Alabama: Theses & Dissertations Press, 2000 ISBN 0-9679856-0-9
· Jürgen Graf: Der Holocaust auf dem Prüfstand, 1992.
· Richard E. Harwood: Did Six Million Really Die?" Noontide Press.
· Michael Hoffman II: The Great Holocaust Trial, (June, 1985,2nd Edition) ISBN 0-939484-22-6
· Fred A. Leuchter, Robert Faurisson, Germar Rudolf: The Leuchter Reports: Critical Edition, Chicago, Theses & Dissertations Press, 2005 ISBN 1-59148-015-9
· Tiit Madisson: Holokaust. XX sajandi masendavaim sionistlik vale (Holocaust. The Most Depressing Zionist Lie of the XX Century; 2006)
· Germar Rudolf: The Rudolf Report: Expert Report on Chemical and Technical Aspects of the 'Gas Chambers' of Auschwitz, Chicago: Theses & Dissertations Press, 2001 ISBN 0-9679856-6-8
· Bradley R. Smith: Confessions of a Holocaust Revisionist, Los Angeles: Prima Facie, 1987 ISBN 0-943415-01-2

[muokkaa]
Lähteet
1. ? Donald L Niewyk, The Columbia Guide to the Holocaust, Columbia University Press, 2000, p.45: "The Holocaust is commonly defined as the murder of more than 5,000,000 Jews by the Germans in World War II." Asiantuntijoiden arviot vaihtelevat 5,1 miljoonasta seitsemään miljoonaan.
2. ? Holokaustin kieltäminen Skepsis ry. Viitattu 3. syyskuuta 2007.
3. ? No Trace of Mass Graves Found at Treblinka The National Association of Forensic Criminologists, Archeologists, Skeptics and Historians. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (englanniksi)
4. ? Jürgen Graf: Holocaust or Hoax? Chapter XII 20. elokuuta 2007. Vrij Historisch Onderzoek. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (englanniksi)
5. ? Arnulf Neumaier: The Treblinka Holocaust 5. tammikuuta 2008. Foundations of Contemporary History. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (englanniksi)
6. ? Mark Weber: Auschwitz: Myths and Facts kesäkuu 2006. Institute for Historical Review. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (englanniksi)
7. ? Carlo Mattogno & Franco Deana: The Crematoria Ovens of Auschwitz and Birkenau Foundations of Contemporary History. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (englanniksi)
8. ? J. Austin: That Elusive 'Six Million' 20. tammikuuta 2005. Institute for Historical Review. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (englanniksi)
9. ? Alan Milchaman, editor, Postmodernism and the Holocaust Rodolphi, June 1998.
10. ? Ronald J Berger, Fathoming the Holocaust Aldine, 2002
11. ? Can Israel survive if it does not defend itself? by Francisco Gil-White (Historical and Investigative Research)
12. ? Abu Mazen and the Holocaust by Tom Gross
13. ? PA Holocaust Denial by Itamar Marcus (Palestinian Media Watch)
14. ? Washington Institute for Near East Policy, 2000
15. ? Jewish Virtual Library, MEMRI, ICT.
16. ? ADL on Holocaust Denial, MEMRI
17. ? Arab League to participate in Holocaust-denial symposium

Wikipedia (Aug., 2009)

mmmmmmmmmmmmmm

ARTICLE 19. <Everyone has the right to freedom of opinion and expression; this right includes freedom to hold opinions without interference and to seek, receive and impart information and ideas through any media and regardless of frontiers.>The Universal Declaration of Human Rights, adopted by the United Nations General Assembly on December 10, 1948, in Paris.